maanantai 27. toukokuuta 2013

Sisustusartesaaniopinnoissa




Oliko sulla mukava viikonloppu? Mä olin perjantaina pitkästä aikaa ulkona meidän hauskalla työporukalla. Onneksi sää salli olla Strampenin rantaterassilla (ja kaupunkihan oli Vaasa :) Jatkettiin illan viilennettyä sisätiloissa house-bändin tahdissa "sommaren är kort" -biletunnelmissa, ja siitä siirryttiin vielä tanssimaan keskustan yökerhoon. Kyllä oli päkiät kipeänä korkkareilla tanssimisesta lauantaiaamuna!! Kiitos kaima yösijasta ja seurasta!! Ajelin sitten lauantaina meidän huvilalle viikonlopun viettoon. Nyt on hauskasta viikonlopusta selvitty, ja siirrytty arkiseen aherrukseen. 

Meillä on tällä viikolla lähiviikko artesaaniopinnoissa. Opinnot ovat yli puolenvälin, tammikuussa olisi arvioitu valmistuminen. Olen virkatöideni takia jäljessä opintosuunnitelmasta, joten saas nähdä... 

Opiskelemme nyt valaistus- ja sähkösuunnitelman tekemistä. Olen niitä kaksi jo tehnyt ihan oikeassa elämässä, yhden meille kotiin ja toisen huvilalle, joten asia ei ihan uusi ollut. Onhan minullakin tietysti aiheesta paljon uutta opittavaa, varsinkin oikea termistö ja viralliset piirustusmerkinnät. Asiapitoisen aamupäivän jälkeen harjoittelimme sähkösuunnitelman suunnitteluprosessin etenemistä ihan käytännössä. Suunnitteluhan lähtee liikkeelle asiakkaan toiminnoista tiloista, hänen/heidän tarpeistaan ja kulkureiteistä tiloissa. Piirsimme loppupäivästä harjoitustyönä skissipaperille kuvitteellisen omakotitalon valaistus- ja sähkösuunnitelman. Mielenkiintoinen viikko siis edessä.

I have interior design studies this week.

Energistä uutta viikkoa sullekin!
Riikka

8 kommenttia:

  1. Täälläkin oli kiva viikonloppu. Oulussa käytiin tyttöjen kanssa päivä shoppailemassa, niin eiköhän se jo tee viikonlopusta muistettavan. :)

    En saa tota Vaasan terassia mieleen, en sitten millään. Vaikka oletettavasti siellä on oletettavasti joskus istuskeltu vaasassa asumisen aikana.

    Kivaa nähdä miten teidän valaistus- ja sähkösuunnittelu opinnot lähipäivinä etenevät. Kirjoitahhan lisää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kun mietti niin tulihan se muisti takaisin.. :)

      Poista
    2. Kiva, että sullakin oli hyvä viikonloppu, ja muistikin pelaa ja palaa :) Laitoin lisäjuttua valaistuksesta uuteen postaukseen, käyhän kurkkaamassa!

      Poista
  2. Tuo oli mielenkiintoista kuulla, lisää näitä :) Minäkin niin haaveilen että pääsisin opiskelemaan tuota sisustus alaa, mutta koska haluaisin opiskella tässä lähellä se tuntuu vaikealta. En ole löytänyt mitään lähellekkään olevaa koulutusta joka alkaisia tänä vuonna.... No en luovuta, ensi vuonna sitten ainakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sua kiinnostaa nää opintojutut! Alkaako ens vuonna jokin koulutus Vaasan seudulla? Suomeksi vai ruotsiksi? Tämä Toholammin sisustusartesaanikoulutus oli lähin suomenkielinen perustutkintokoulutus, minkä mä löysin :)

      Poista
    2. Mun mielestä tuolla Yrkesakademi i österbottenilla ( YA )on sisustus koulutusta ruotsinkielellä, tosin tänä vuonna ei näyttänyt olevan hakua mutta jospa ensi vuonna sitten! Ja oliskohan optimalla pietarsaaressakin jotain jos en väärin muista, sekin varmasti ruotsiksi :)

      Poista
  3. Kesähatun nosto, kun jaksat opiskella työn ohella. Ihanaa kesäviikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kesähatun nostosta :)

      Päädyin jäämään opintovapaalle pääsiäisen jälkeen, kun perhe, työt ja opinnot, ja pitkät välimatkat, kävivät vähän liian hankalaksi yhtälöksi. Nyt siis keskityn opintoihini ensi vuoden tammikuuhun asti. Ja muutamaan sisustusprojektiin, jotka teen näyttöihin.

      Poista

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...