tiistai 21. toukokuuta 2013

Onko blogin pitämisessä mitään järkeä?





Oho, olipas raflaava otsikko :D Eiköhän tässä bloggaamisessa jotain järkeä ole, itselleni rakas harrastus, ja työkin joillekuille. 

Mutta kuulkaas, mä olen nyt vähän pohdiskellut tätä blogin pitämistä. Eikös jokainen bloggari aina välillä mieti oman bloggaamisensa "syvintä olemusta" vai olenko ainoa ajatusteni kanssa..?

Olen nyt yli vuoden räiskinyt tänne vaan ihan rändomina kuvia ja juttuja, sellainen punainen lanka on puuttunut. Eli sekavuus vaivaa sekä blogiani että päätäni tän blogini nykytilan kanssa... Onko aiheesta toiseen pomppiminen ja sekavuus häirinnyt sinua?

Lukijoita käy sivulla ilahduttavan paljon, kiitos teille kaikille, ja klikatkaahan itsenne lukijoiksi tai facebookin kautta menoon mukaan, niin saan teille kasvot!

Olisko apua ja vertaistukea saatavilla teiltä muilta bloggaajilta? Miten kehittäisin tätä nykyistä tekelettäni? Saa sanoa suoria sanoja!!

Entä armaat lukijani, mitä mieltä olette blogistani nykyisellään?

Haluaisin nimittäin tähän ulkoasuunkin kohennusta, ihan vaan valkoisen taustan. Ja nimenvaihdoksen, sillä tuo nimi ei kuvaa tätä blogia, ja lifestyle osuus on kasvamaan päin. Eli olisko järkevintä pakata kassinsa ja aloittaa kokonaan uusi blogi..?


Apuanne ja mielipiteitänne kyselee,
Riikka :)

20 kommenttia:

  1. Höpöhöpö, sekalaisuus on ihan hyvä. :) Ite ainakin tykkään just sellasista blogeista joissa on vähän sitä sun tätä - en jaksa seurata blogeja joissa on vain pelkästään jotain yhtä ja samaa, esim. pelkkiä lastenvaatteita tai pelkkiä korttiaskarteluita tms. Oma blogikin on ihan sillisalaatti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun blogi on sitten kaunis sillisalaatti :) Totta kyllä puhut, että itsekin tykkään blogeista, jotka ovat monipuolisia. Kiitos Lintuseni kun laitoit kommenttia!

      Poista
  2. Täällä melko uutena lukijana ja kiitos, kun kyselet mielipiteitä. Samoja asioita uskon jokaisen bloggaajan miettivän.

    Mielestäni julkaisemasi tekstit ovat kivoja ja kuvat ovat tosi upeita. Toivottavasti ne säilytät.Onhan se elämäkin sellaista vaihtelevaa, joten jututkin vaihtelevat.

    Taustaväri on ehkä hiukan tumma näin harmaana... voisi selkeyttää vaaleana..
    tyylitajusi on perfect!

    Otsikko on mielestäni niin henkilökohtainen asia..siihen on vaikea sanoa mitään.

    Iloa bloggailuun edelleen!

    Hanna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos Hanna palautteestasi!! Elämäähän tämä blogi heijastelee, vaihtelevuus siis sallittakoon :) Tää harmaa tausta tuntuu, varsinkin näin keväällä, todella tummalta, vaikka harmaa onkin mun lempiväri. Mietin vaan, että jos tuon nyt menee muuttamaan, niin meneekö vanhat jutut jotenkin "sekaisin". Täytyypä kokeilla...

      Ja iloa sullekin sinne blogin parissa :)

      Poista
  3. Varmaan näitä jokainen välillä pohtii... :)
    Mä tykkään tästä just näin. Ja itse seuraan mieluiten blogeja joilla on "kasvot", jotka eivät ole liian sliipattua vaan se persoona ja persoonallisuus saa näkyä, samoin elämä eri puolineen. :) hyvä näin, tee sitä mikä sattuu huvittamaan :I

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taina!! Ja totta, persoonallisuuden näkyminen blogissa on todella tärkeää, ellei tärkeintä!

      Poista
  4. Nice bag! Thankyou for your comment so i could find your lovely blog. I will be back for sure! Xo Nilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks Nilla! And sorry I didn´t have an English summary in this post!

      Poista
  5. Mun mielestä on myös kiva että blogeista löytyy vähän kaikenlaista. Minusta tämä on ihan kiva "sekamelska" ja onhan se aina mukavaa yllättyä että mitähän postausta sieltä tulee. Laita vain sisutus juttuja ja kauniita kuvia ja ideoita huoneista yms. jatkossakin, niitä on tosi kivaa katsoa ;)Oman blogini pohja on kans tumman harmaa ja välillä mietin onko se aika synkkä, toisaalta on kivaa edes vähän erottua kun niin monella on ihan valkoiset pohjat mustalla tekstillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos darling palautteestasi <3 Mä kyllä tykkään sun tummanharmaasta taustasta, taitaa olla sama kuin tässä :) Ja erottumisen takia tämän itsekin aikoinani valitsin...

      Poista
  6. Muutat vaan blogisi nimeä niin on tehnyt muun muassa @Marias-bloginpitäjäkin aikanaan. Itse valitsin heti alkujaan lifestyle-blogin koska tykkään kirjoittaa niin monipuolisesti mutta koskaan ei ole liian myöhäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kuulla, että joku muukin on vaihtanut nimeä, sillä en ole siihen aiemmin törmännyt :) Sulla on kyllä kivan kupliva nimi!

      Poista
    2. Tervehdys. Mieelstäni näyttää hyvältä blogisi näinkin. Itsellä niin opettelua tämä juttu, vaihdoin blogin otiskkoa (nimeä) tietämättäni.Ihmettelin kun alkoi herjaamaan että blogiasi ei löydy. No nyt sain palautettua takaisin. Tosiaan aika helposti onnistuisi nimen vaihto, kun sen voi tehdä puoli vahingossakin :D

      Poista
    3. Hih, tuota minäkin vähän pelkään, että teen jotain muutoksia vahingossa, kun menen ronklaamaan ja kokeilemaan uusia asetuksia yms. muita teknisiä juttuja, mutta onneksi ne saa yleensä palautettua lähtötilanteeseen :D Ja kiitos palautteestasi SikeH!!

      Poista
  7. Heippa! Varmaan jokainen välillä pohtii noita ajatuksia ja minusta se on vain hyvä juttu! Silloin miettii, mistä itse tykkää, mitä osaa ja mikä on tärkeää. Ja sen pohjalta luultavasti priorisoi :) Minun silmään valkoinen pohja ja tumma teksti toimii paremmin, on helpompi lukea ja ilme on keveä. Sillisalaatti ei haittaa, siitähän sitä pitää kirjoittaa, mikä hyvältä tuntuu.

    Aurinkoa ja iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kerttu kommentistasi!! Onhan se hyvä pysähtyä pohdiskelemaan välillä, eikä vaan viilettää takki auki eteenpäin :) Ja vaikka tätä blogia itselleen tekeekin, niin silti olen kiinnostunut lukijoideni mielipiteistä, sillä yksin kirjoittelu olisi kovin yksinäistä.

      Jään pohdiskelemaan tuota taustaväriasiaa vielä, kiitos mielipiteestäsi!

      Aurinkoista ja energistä viikkoa sullekin!

      Poista
  8. Ihan vasta tänne blogiisi löysin, ja itse en heti ainakaan törmää ns sillisalaattivaikutelmaan. Eli rohkeasti vain juurikin niitä juttuja, jotka eniten itseä miellyttää. Komppaan samalla aiempia kahdestakin asiasta; eli tykkään lukea juttuja muustakin kuin yhdestä ja ainoasta aihepiiristä, näin bloggaajakin tulee hiukan tutummaksi, ja saa ajatuksista jotenkin paremmin kiinni. Mikäli aihe olisi aina ja ikuisesti sama (kuten nyt lastenvaatteet vaikkapa), se jää helposti etäiseksi ja jossain kohtaa saattaa muuttua jopa tylsäksi. Ei kuitenkaan aina :D.

    Toinen asia, jossa olen samaa mieltä, on taustaväri, helppolukuisuus vaikuttaa jonkin verran blogin "miellyttävyyteen". Jos on todella sotkuista fonttia, tai muuta häiritsevää, se tekee lukemisesta ikäänkuin vaikeaa. Vaalea tausta tuo usein tätä helppolukuisuuden tunnetta ja selkeyttä.

    Yleisenä kommenttina sanottakoon näin ensivisiitin perusteella, että go for it, tee kuten itse parhaaksi näet! Mutta tämä on tällaisenakin ihan huippu kiva!! Jään ehdottomasti riveihisi mukaan! :)

    VastaaPoista
  9. Hei JuttaEmilia, tervetuloa menoon mukaan!! Kiitos todella paljon ajatuksistasi ja palautteestasi!! Kiva, jos sulle ensivaikutelma ei ollut sillisalaatti, sillä ensivaikutelmahan tässä blogimaailmassa jos missä vaikuttaa suuresti :)

    Olen samaa mieltä tuosta fontista, harmillista kun itselläkin jotkut blogit jäävät lukematta, koska fontti on liian koukeroista nopeaan silmäilyyn.

    VastaaPoista
  10. Kiitos vielä teille kaikille ongelmaani apua antaneille!! Ja kommenttia voit jättää tähän vieläkin, luen ja vastaan kaikkiin kyllä!!

    VastaaPoista
  11. Ever wanted to get free YouTube Views?
    Did you know you can get these ON AUTO-PILOT & TOTALLY FREE by registering on Like 4 Like?

    VastaaPoista

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...