maanantai 21. tammikuuta 2013

Uudet toimitilat


Asiakkaani, jolle olen tehnyt sisustussuunnitelmat kahteen aiempaan kohteeseen viimeisen vuoden aikana, hankki uudet upeat toimitilat. Kiitollisena otin vastaan tämänkin sisustushaasteen. Tila inspiroi, vai mitä?










Väliseiniä on luvassa, jotta tilaan saadaan kaksi vastaanottohuonetta. Myös ison välinevaraston paikka on suunniteltu. Keittiö siirretään rakennuttajan aiemmista suunnitelmista poiketen tuohon pieneen huoneeseen, kuvissa alla. Se palvelee paremmin asiakkaani tarpeita tilankäytön suhteen. WC - ja sosiaalitilat ovat keittiön viereisessä huoneessa, ne eivät näy kuvissa.




Keittiöstä ei isoa tule, muttei tarvitsekaan (puolet pinta-alasta näkyy kuvassa alla). Se pitää vain suunnitella huolellisesti.






Klikkaa tästä aiempaan postaukseen viime kevään projektista. Sen toisen sisustuskohteen toteutus jäi syksyllä puoliväliin, kun tämä uusi toimitila tuli mahdolliseksi, siksi en siitä postannut juttua.

Sisustuksen värimaailma pysyy samana kuten aiemmissa kohteissa eli iloista harmaata, mustaa ja valkoista :D Oranssia ei kuitenkaan ole suunnitelmissa aksenttiväriksi, mutta jotain pirteää kuitenkin...


Inspiroivaa viikonalkua toivotellen,
Riikka



PS. Mä en ole koskaan postannut sellaista inspiraatio-idea-kollaasia, jossa olisi useampia kuvia huonekaluista, valaisimista ja tekstiileistä, joita sisustussuunnitelmissani aion käyttää. Luulen, että tämä blogissani käyttämä harmaa tausta estää sen, sillä jokaiseen tuotekuvaan tulee mustat kehykset, enkä saa niistä hienoa kollaasia kun kuvat ovat omissa bokseissaan... Täytyypä ehkä yrittää kuitenkin kokeilla joskus...




10 kommenttia:

  1. Kiitos Lintuseni! Projekti on niin kiinnostava, että aivot pyörittävät 3D-mallinnosta koko ajan ;)

    VastaaPoista
  2. Onpa huikea tila, kyllä saa varmasti inspiraatiot hyrrätä päässää, kun tuota suunnittelee. Vau!

    VastaaPoista
  3. Maikki, kävin tänään virkatöiden jälkeen katsastamassa projektin etenemistä ja yhtäkkiä oli vierähtänyt kolme tuntia :) joissakin tiloissa sitä vaan viihtyy, vaikkei olis muuta kuin seinät, lattia ja muutama ikkuna...

    VastaaPoista
  4. Tuosta tulee upea. :)

    Haaste sulle murunen:

    http://www.imageblackwhite.com/2013/01/haaste-my-style.html

    VastaaPoista
  5. <3 kiitos ihana haasteesta, otan sen ilolla vastaan!! Viikonloppuna siis luvassa vaatepostausta blogini historiassa ihan ekaa kertaa :)

    VastaaPoista
  6. oiii, tuosta tulee hieno! tsemiä suunnitteluun täältäkin!

    VastaaPoista
  7. Tästä tulee varmasti kaunis toimitila. Me juuri löysimme myös yritykselle uudet toimitilat Espoosta, muutamia muutoksia sinne tehdään mutta innolla jo odotamme. Nykyisestä on hieman tila loppumassa kesken. Mielenkiintoista nähdä tämän lopputulos!

    VastaaPoista
  8. Hyvältä näyttää. Meidän naapurilla on myös yritys, heillä on etsinnässä vuokrattava toimitila. Onko sinulla vielä tämä sama tila käytössä? Ihanan valoistat tilat, auringonvalo oikein tulvii ikkunasta.

    VastaaPoista

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...