sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Suklaa-vadelmamoussekakku





Viikonloppuisin on aikaa leipoa, jos on ;) Meillä ainakin tänä viikonloppuna järjestellään uudelleen 9veen huone vintillä ja siirrellään pöytiä huoneista toiseen. Ja hiihtämäänkin olisi kiva ehtiä ja jääkiekkomatsiin. Ja 9veellä on sählyturnaus huomenna, joten leipominen jää toiseen kertaan.

Mutta jos sinä ehdit leipoa, niin tässä on kakku, jolla saat kahvivieraiden suut hymyyn! Kakku on sen verran monivaiheinen, ettei sitä tule tehtyä ihan joka juhliin, mutta kun haluat tehdä yhden paremman tarjottavan pöytään, niin silloin kannattaa nähdä vähän ylimääräistä vaivaa vieraiden tähden. Helppohan tämä ohje on, jos vain liivatteen käyttö on tuttua. Tiskiä vaan tulee useampi kippo. Tee kakku jo edellisenä päivänä, jotta se ehtii hyytyä kylmässä. Ohje on Kotivinkin Jouluherkut -lehdestä vuodelta 2008, eli kakku on ollut jo pidempään meidän perheen suosikki :)


SUKLAA-VADELMAMOUSSEKAKKU
8 (-10) hengelle

Pohja
2 luomukananmunaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen 1/2 dl vadelmamehua

- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Vuoan koolla voit vaikuttaa kakun korkeuteen ja riittoisuuteen: koko 24 on keskiverto, koolla 26 saat matalamman ja riittoisamman kakun.
- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita jauhoseos munavaahtoon.
- Paista alatasolla 175 asteessa n. 15 min. Jäähdytä pohja.
- Kostuta jäähtynyt pohja vadelmamehulla.

Täyte 1: Vadelmamousse
4 liivatelehteä
200 g pakastevadelmia
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Valion on paremman makuista kuin Floran)
1 dl sokeria
3 rkl vadelmamehua liivatteiden sulattamiseen (itse käytän 1/2 dl, jotta kylmät liivatteet varmasti sulavat mehuun)

- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 min niin että ne ovat kokonaan vedenpinnan alapuolella.
- Sulata vadelmat mikrossa. Voit säästää osan vadelmista koristeluun. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella (mä vaan kyllä survon ne lusikalla soseeksi :)
- Vatkaa vanijakastike vaahdoksi ja sekoita joukkoon vadelmasose ja sokeri.
- Kuumenna vadelmamehu mikrossa (ihan kiehuvaksi on välillä lipsahtanut), puristele liivatteista vesi pois ja sulata ne yksi kerrallaan hitaasti mehuun. Varmista, ettei liivatteet jääneet klönteiksi, sillä silloin kannattaa tehdä liivatemehu uudelleen, koska klöntit eivät ole kivoja kakussa...
- Sekoita liivatemehu nauhana vadelmaseokseen.
- Jätä kulho hetkeksi pöydälle ja tee suklaamousse, sillä se kaadetaan ensin kakkupohjan päälle!

Täyte 2: Suklaamousse
3 liivatelehteä
150 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl vadelmamehua liivatteiden sulattamiseen

- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 min niin että ne ovat kokonaan vedenpinnan alapuolella.
- Sulata suklaa vesihauteessa tai todella varovasti mikrossa.
- Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi ja lisää suklaa kermavaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
- Kuumenna vadelmamehu mikrossa (ihan kiehuvaksi on välillä lipsahtanut), puristele liivatteista vesi pois ja sulata ne yksi kerrallaan hitaasti mehuun.
- Sekoita liivatemehu nauhana suklaaseokseen.
- Levitä suklaamousse pohjan päälle (siis pohja on edelleen irtopohjavuoassa, sitä ei oteta sieltä pois :)
- Levitä vadelmamousse suklaamoussen päälle.

Kakku on nyt valmis jääkaappiin. Peitä kakku elmukelmulla. Sen tulee hyytyä vähintään neljä tuntia. Teen kakun aina vuorokautta aiemmin, niin maku on herkullisempi. Koristele kakku vadelmilla, suklaakarkeilla tai -rouheella ennen tarjoilua. Kuvassa on meidän perheen lempikarkkeja eli Polly -karkkeja.

Mums, sitten vaan taistelemaan siitä viimeisestä palasta ;)
Herkullista lauantaita,
Riikka

4 kommenttia:

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hi there, you who posted earlier your comment here, I did not understand what you meant by doing that, so I erased the comment, sorry! I hope you contact me again if I somehow understand your intentions wrongly!

    VastaaPoista
  3. Me käytiin Tähtihallilla tänään meidän esikoisen ekassa sählyturnauksessa, liekö teidän 9v siellä vai jo kauempana pelailemassa ;) :)

    Maisa

    VastaaPoista
  4. Hei Maisa, toivottavasti eka sählyturnaus meni hyvin! Ei oltu samassa paikassa, turnaus oli tällä kertaa Kokkolassa :)

    VastaaPoista

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...