sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Ensimmäinen adventti







Tänään näköjään saan aikaiseksi kokonaista kaksi blogipostausta, wow :) Tultiin just kotiin iloisesta pikkujouluillasta sukulaisten kanssa, ja ajattelin naputella vielä hetken ennen nukkumaanmenoa... Meidän ensimmäisen adventtisunnuntain perinteisiin tulee tästä lähtien kuulumaan pikkujoulujuhlat mieheni veljien perheiden ja serkun perheen kanssa. Olemme jo kahtena aiempana vuonna kokoontuneet perheinemme, yhteensä 16 henkeä, jotta lapset eli serkukset ja pikkuserkukset saisivat tavata joulutunnelmissa, mutta sopivan ajankohdan löytyminen on ollut vaikeaa kiireisille joulunalusviikoille. Nyt päätimme perinteellemme päivämäärän valmiiksi jo tuleviksikin vuosiksi, joka on helppo muistaa, eli ensimmäinen adventti.

Tein päivällä adventtikynttelikön yksinkertaisella idealla, eli kiedoin juuttinarua valkoisten kynttilöiden ympärille ja samalla sain kiinnitettyä numerot, jotka olen joskus muinoin jostakin joulumyyjäisistä ostanut. Olen muuten ihan heikkona joulumyyjäisiin ja niiden tunnelmaan! Asuin 11 vuotta Helsingin Käpylässä ennen tänne Pohjanmaalle muuttoa, ja kävin joka joulun alla tietenkin ainakin Naisten joulumyyjäisissä ja Vanhan myyjäisissä, sekä Kiseleffin talossa, jossa on ihana vanhanajan joulufiilis. Nyt muutamiin vuosiin en niihin ole enää ennättänyt, harmi! Mutta onneksi olen löytänyt paikallisia käsityöläisten joulumyyjäisiä, kuten eilen meidän 9veen koululla.

Pidän noi adventtikynttelikön numerot ja tonttulakit varmassa tallessa astiakaapin laatikossa koko vuoden, etten niitä hukkaisi. Tonttulakkien näkeminen kesähelteillä hieman naurattaa, mutta aina se joulu tulee yllättävän nopeasti ja silloin olen tyytyväinen kun tiedän mistä ainakin nämä joulujutut löytyvät :)  Muita joulukoristeita olenkin sitten vuosien varrella hukannut sinne ihmeelliseen jemma-nimiseen paikkaan.

Ensi viikolla on tiedossa päivä opiskelua, päivä töitä, ja sitten reissuunlähtö pitkäksi itsenäisyyspäiväviikonlopuksi Leville. Jihuu! Tiedossa siis lunta, laskettelua ja laiskottelua perheen kesken :)

Millainen adventtikynttelikkö sinulla mahtaa olla..?!
Mukavaa viikonalkua!
Riikka 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi todella hienoa, jos jättäisit kommenttisi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...