Meillä oli ystäväni kanssa taas mukava tyttöjen ilta, ensin tunnelmalliset joululaulajaiset Vaasan kirkossa ja sitten hauskaa Amarillossa, kun kertasimme vuoden kommellukset ja tapahtumat. Viime vuonna tähän aikaan lupasimme toisillemme aloittaa tahoillamme blogin pitämisen, mistä molemmat olimme jo kauan haaveilleet. Minä tein työtä käskettyä ja sain tämän harrastuksen alkuun viime helmikuunssa :) Nyt lupasimme tulevina seuraavana neljänä kvartaalina downsiftata, eli ottaa vähän iisimmin, molemmilla on ollut sen verran viipotusta viime vuonna, että pieni vauhdin hidastaminen ei kumpaakaan haittaisi...
Kun tulin äsken kotiin täällä tuoksui joululle. Hyasintit ja kuusi sen tekivät. Kuusi kynttilöineen otti minut vastaan muuten hämärässä talossa, kun lapset nukkuivat jo. Nämä kuvat on otettu päivällä, eikä niistä oikein välity illan tunnelma. Kuusen pystytys oli lapsille iso juttu, molemmat olivat touhussa mukana, 9vee halusi pukeutuakin asiaan kuuluvasti, joten pikkuveljellekin laitettiin oikein kauluspaita.
Joulukuusen harmaa huopamatto oli muuten Plantagenista. Ja kuvista puutuvat tietysti poiskääritty olohuoneen matto, matka-arkkupöytä ja koristelahjapaketit kuusen alta... Ja tuo himmeli katossa oli kympin kirppariostos, en muuta paikkaa sille kiireessä keksinyt. Tuohon kattoon pitäisi saada näyttävä valaisin... Ehkä ensi vuonna!
Kuusentuoksuisia unia,
Riikka
Minäkin haluaisin joulukuusen ilman koristeita, sama maku täälläkin! Nätti kuusi T. Terhi-tonttu
VastaaPoista