Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhat tavarat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhat tavarat. Näytä kaikki tekstit

torstai 11. huhtikuuta 2013

Patinoitunutta pintaa










Mä tykkään vanhasta puusta. Ja vanhoista kuluneista esineistä. Niissä on syvyyttä, elettyä elämää, ajan taju. Eilinen kirppisreissu oli siis onnistunut.

Onko vanhat tavarat sulle ihastus vai inhokki?
Riikka :)


I love the colour and feel of old wood. So, the trip to a flea market yesterday was very successful. Do you like old things?



keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Löytöjä









Joskus sitä tekee löytöjä ihan omista nurkistaankin, varsinkin jos on mennyt ostamaan vanhan talon irtaimistoineen. Nämä Ulla Procopen Arabialle 1960-luvulla suunnittelemat rottinkikahvaiset GA-teekannut löytyivät pahvilaatikosta ulkovarastomme vintiltä. En silloin tajunnut, että ne ovat ihan arvoantiikkia, pidin niitä vain kauniina esineinä. Onneksi googlen kuvahaulla löytyi näidenkin astioiden alkuperä. Ja ihmesienellä puhdistuu pinttyneempikin pinta. Eivät ole lasten leikkeihin tarkoitettuja, vaikka meidän 3,5veen näpit eivät pysyneetkään kauniista kannuista irti.



Mä olen myös tehnyt viime aikoina löytöjä ihan omista nahoistanikin ;) Mun energiatasot ovat nousseet muutaman viikon takaisista pohjalukemistaan. Olen vihdoinkin alkanut liikkumaan, ulkoilemaan, venyttelemään (näitä bloggaamisesta kipeytyneitä hartioita) ja syömään paremmin. Ja kuuntelemaan enemmän omaa oloani ja jaksamistani. Muutaman ylikilon tiputtaminenkin on vielä tähtäimessä, sillä olo on ollut hankala liian piukoissa vaatteissa.


Tämä herääminen oman hyvinvoinnin tärkeyteen, ja itsensä soimaaminen oman terveytensä ja kunnossapitämisen laiminlyömisestä, sai alkunsa niinkin kepeästä asiasta kuin ihanaiselta IMAGE black and white -blogilta saamastani haasteesta. Siinä piti tehdä Polyvore -sivuston avulla juttu omasta vaatekaapistaan. Muistatteko, sehän mulla on vieläkin tekemättä, sorry IMAGE -darling! Ja syy on siinä, että kun mä katselin yhden pitkän yön niitä kaikkia kauniita vaatteita ja asusteita sillä sivustolla, niin tajusin, etten voinut valita garderoobiani niistä vaatteista joita haluaisin käyttää. Siis niistä, jotka riippuivat todellisuudessakin vaatekaapissani pölyyntymässä ja joita en paisuneen ulkomuotoni takia voinut käyttää. Joten oli tehtävä radikaaleja ratkaisuja (joo, otin haasteen vähän liiankin tosissani vastaan ;) Eli ensin oli otettava itseäni niskasta kiinni, jotta sain painon vähän jo putoamaan ja kulahtaneen ulkokuoreni kohenemaan. Mieskin on innostunut kuntoilusta, yhdessähän tämä on niin paljon motivoivampaa ja mukavampaa! Ja nyt voin palata Polyvore -sivustolle tekemään sen hauskan ja ajatuksia herättäneen haasteen loppuun ;)


Miten sun vointi ja jaksaminen?
Onko elämäntaparemonttia, liikunnan lisäämistä tai laihdutusta ollut alkuvuonna ohjelmassa?

Mukavan pirteää päivää!
Riikka


lauantai 2. helmikuuta 2013

Blue period





Nyt on kuulkaas sellainen kohta elämässä, että mun on aika oikeasti downsiftata, hiljentää hetkeksi. Se tulee näkymään täällä blogissani niin, että postaan seuraavat muutamat viikot vain kuvia ja tunnelmia, joko ajankohtaisia tai arkistokappaleita. Kaikki jättämänne kommentit luen ilolla, ja vastaan niihin ihan niinkuin muulloinkin! Palaan sitten tarinoinnin pariin kun on taas aikaa ja energiaa enemmän :)

Alakerran olohuoneeseen pääsi varastosta teos, joka puhuttelee nyt, Picasson Blue Nude (1902), posteriversiona taiteilijan siniseltä kaudelta. Se löytyi ulkorakennuksemme vinttiä penkoessamme jo muutama vuosi sitten. Posteri on päivätty vuodelle 1974. Sen värit sopivat sattumalta yksyhteen vanhan arkun kanssa, joka on sohvapöytänä samaisessa huoneessa.  Tästä voit katsoa aiempia kuvia alakerran olohuoneen sisustuksesta, klik!

Tuo pieni puinen kynttilänjalka on omaa tuotantoa tarha-ajoilta ;) Onneksi vanhempani aikoinaan säilyttivät kaikki mun ja isosiskoni tekeleet pahvilaatikoissa punamullatun puolitoistakerroksisen rintamamiestalomme yläkerran sivukomerossa.





Pitäkää huolta itsestänne ihanat ihmiset!

Riikka




tiistai 18. syyskuuta 2012

Salonki / Habitare 2012

Habitare -messujen yhteydessä järjestetään myös antiikki - ja vintagemyyntimessut eli Salonki -tapahtuma.

Viime vuonna löysin jalkalampun, josta en ole tainnut postata vielä yhtään kuvaa aiemmin, täytyypä laittaa facebookiin kuvat, www.facebook.com/sisustusinredning. Huomasitko muuten, että lupasin yllätysarvonnan kaikkien syyskuun aikana facebookissa mukaan tulleiden kesken, joten käy ihmeessä tykkäämässä blogini fb-sivuilla!

Tässä tämänvuotista antia ihan muutamalla kuvapoiminnalla, nappasin näköjään erinäisiä kuvia tuoleista, vaikka tarjonta oli kyllä monipuolista:








Tänä vuonna mukaan lähti 
metallijalkainen jakkara ja Arabian Retikka -kahvikupit, 
kerron niistä lisää myöhemmin.

Iloista viikonalkua,
Riikka 


perjantai 17. elokuuta 2012

Juthbackan markkinat 2012



Tässä tämänpäiväisiä rompetoritunnelmia Juthbackan markkinoilta Uudestakaarlepyystä. Huomenna ehdit vielä tekemään löytöjä klo 16 asti, tule ihmeessä käymään markkinoilla kauempaakin!









Alla olevassa kuvassa on mun ostos, tuo puinen rullakko 20 eurolla, saan siihen mun juuttinarurullat siististi. Ehkä sen väri vaihtuu, saas nähdä...



Värikästä välillä:



Peräkärryt pullollaan patinaa:










Meidän 3vee jaksoi ihmeen hyvin neljä tuntia kirppiskiertelyä, oli innostunut itsekkin tekemään löytöjä :)







Tämä kaappikaunotar olisi lähtenyt kotiin 130 eurolla:



Lundagård on mukana markkinoilla:



Jokaiselle jotakin:





Tämän paljun olisin halunnut meille, mutta aikuisten koossa...



Välillä olisi pitänyt istua, sen verran suuri alue on, tässä hyviä ehdokkaita:



Lähdimme kävelemään kotiinpäin ilta-auringon vielä paistaessa. Oli taas mukavat markkinat, ehkä huomennakin lähdemme pyörähtämään kirppistunnelmissa. En malta pysyä kotona ;)



keskiviikko 15. elokuuta 2012

Juthbackan markkinat




Olethan tulossa Juthbackan markkinoille Uuteenkaarlepyyhyn ylihuomenna perjantaina 17.8. ja lauantaina 18.8.? Markkinat kestävät perinteisesti vuorokauden ympäri alkaen klo 16.

Juthbackan markkinoiden sanotaan olevan Suomen suurin kirppistapahtuma, enkä epäile yhtään. Markkinoiden kokoluokan näet, kun vilkaiset myyntipaikkojen määrää (n. 800) klikkaamalla tästä kartan auki. Kävijöitä markkinoilla on ollut n. 30 000!

Järjestelyt on hoidettu aina todella hyvin, parkkipaikkoja ja vessoja löytyy, joten ihmismäärä ei tunnu liian suurelta. Isolle talkooväelle kuuluu tästä kiitos, yksi jos toinenkin uusikaarlepyyläinen on auttamassa järjestelyissä. Aluekin on valtava, joten kaikki mahtuvat mukaan.

Kuvan vanha kalaverkko on ostos viimevuoden markkinoilta. Nyt se koristaa huvilan saunarakennuksen terassia. Tulkaa tekemään löytöjä ja nauttimaan mahtavasta kirppistunnelmasta!

Nähdään markkinoilla!



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Loppisrace på Källbacken 2012

Eilinen Loppisrace -päivä oli onnistunut. Källbackenin kaduilla oli vilskettä, ihmiset olivat iloisia, gramofoni soi ja kauppa kävi. Oli hauska tavata ystäviä ja tuttuja, ja tutustua myös uusiin ihaniin ihmisiin! Ystäväni Mira tuli Vaasasta Lotta -tyttönsä kanssa meille pienelle kesäreissulle.

Emme malttaneet seisoa vain omalla pihalla myyntipöydän takana, vaan lähdimme yhdessä kiertelemään naapuruston pihoja. Meidän 9veen jäi mielellään kaverinsa kanssa myymälävastaaviksi sillä aikaa.

Suurkiitos Pia-Marialle, Lotalle ja Mildridille päivän järjestämisestä. Ensi vuonna tapahtuma järjestetään toivottavasti uudestaan, tulkaa silloin ystävät myymään meidän pihalle niin vietetään yhdessä hauska kirppispäivä :) Tässä tunnelmia, tule sinäkin ensi vuonna!

























Ja lopuksi mun ostokset: Peppi -kirja, Puuha-Pete -legot (itse Puuha-Pete oli raksalla kuvaushetkellä eikä ehtinyt kuvaan), muutama sisustuslehti ja päivyri. Niin ja sitten se isoherkku: musta hetekakerrossänky, katso kuva tästä! Löysin myös 10kpl heinäseipäitä, sellaisia ohuita, niistä saisi vaikka verhotangot tai jotain muuta kivaa, katsotaan nyt, lupaan kuvia myöhemmin.




Lähdemme huomenna mieheni kanssa Kööpenhaminaan muutamaksi päiväksi, jipii!
Lisää matkasuunnitelmista  ja reissukuulumisia luvassa sitten myöhemmin!

The photos are from yesterday´s big yard sale happening, we had a great day! 
Tomorrow were are off to Copenhagen for few days, hurray!

Hauskaa heinäkuun alkua teille ihanat lukijat! Have a great first week of July!
Love, Riikka


sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Lasten mehukestit




Löytöjä kotoa ja kirppikseltä: Arabian kokovalkoinen kannu ja lasit kippikseltä, vanha kangastuoli ja kannellinen kori löytyivät kotoa ulkovaraston ullakolta. Korissa oli paljon pikkutavaraa ja kaksi valokuvaa talostamme 1960-luvulta. Pitää skannata ne, jotta saamme kuvat kehystettynä seinälle.


Sweet redcurrant juice and biscuits, here you are!






torstai 14. kesäkuuta 2012

Kesäiltana







Lintujen liverryksen lomasta voi sisälle asti kuulla lasten ilonkiljahjuksia, 
kun he juoksevat puutarhassa sadettimen alla. 
Ihana kun on kesä.


For me, the summertime really begins when I hear 
the children's laughter and screaming in the garden 
when they run under the sprinkler.
I love summer.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...