Jouluun kuuluvat perinteet. Minun lapsuuden kodissa meillä oli aina joulun aikaan kulkuset silkkinauhoissa keittiön ja ruokahuoneen välisessä oviaukossa, ja ne kilisivät heleästi kun joku käveli siitä. Äitini teki meillekin samanlaiset kulkuset, kiitos hänelle! Sillkinauhan ja kellojen värithän voi valita omien mieltymysten mukaan. Musta nauha ja hopeat kellot voisivat myös näyttää hienolta. Niitä voisi sitten pitää vaikka koko talven ajan. Olisikohan minulla aikaa väsätä sellaiset joulun pyhinä vai pitäisiköhän toivoa niitä lahjaksi joulumuorilta..? Ja erittäin pitkillä silkkinauhoilla :)
Seuraavaksi meidän perheen jouluvalmisteluissa aletaan miettiä mitä jouluherkkuja tänä vuonna leivotaan.
Viikon päästähän jo aattoa vietetään, siispä reseptit esiin!
Riikka
Iltaa
VastaaPoistaNyt on pakko ilmottautua jo jonkin aikaan blogiasi seuranneeksi -enkä vähiten sen takia et taidetaan asua naapurikaupungissa :) Mut aivan ihana idea nuo kulkuset, en ole tainut aikaisemmin tämmöiseen törmätä, enkä tähän jouluun ala niitä enää yrittämäänkään, mut saisko lähikuvaa tai selitystä kuinka ne kulkuset on saatu siististi silkkinauhaan kiinni?
Pakkasterveisin
Maisa Jeppiksestä
Ihana blogi! Uusia ideoita ja kaunis koti, jään seurailemaan! Hyvää joulua, toivottaa Kirsi
VastaaPoistaHei naapurikaupungin Maisa, mukava tutustua :) Äitini teki nuo kulkuset meille, hän käänsi silkkinauhan pään muutaman millin päärmeelle ja ompeli käsin pienillä pistoilla ja kiinnitti sitten muutamalla pistolla kulkusen siihen reunan keskikohtaan. Eli periaatteessa todella helppoa ja nopeaa. Laitoin nuo roikkumaan oviaukkoon ihan vaan tökkäämällä nuppineulan ovenkarmin päälle, mutta jos sulla on nastoja, niin kiinnityskohta ei näy ollenkaan ;) Iloista Uuden Vuoden odotusta sinne!
VastaaPoistaHei Kirsi, suurkiitos palautteesta, se lämmitti todella! Tervetuloa lukijaksi, Facebookin puolellakin voi liittyä mukaan www.facebook.com/sisustus-inredning
VastaaPoista