keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ajatuksia asetelmista












Mä en ole aiemmin ollut asetelmaihminen, siis tykännyt joo muiden asetelmista, mutta en ole kokenut sitä itselleni ominaiseksi "taiteen tekemiseksi". Taitaa meikällä nyt kuitenkin pikkuhiljaa alkaa heräämään kiinnostus tähänkin itseilmaisun muotoon. Kiva kokeilla erilaisia kokonaisuuksia. Meillä vaan nuo asetelmat eivät oikein pysy paikoillaan, varsinkin jos ne ovat meidän 3veen kätösten ulottuvilla :)

Yleensä meidän huushollissa kyllä vallitsee arkisten asetelmien suloinen sekamelska, kun lelut, lehdet ja laskut ovat sulassa sovussa sisustusjuttujen kanssa. Se on elämää and I love it, onnekseni elämässäni on niitä rakkaita, jotka jättävät jälkiä sekä sisustukseen että sydämeen.


Riikka <3


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Pomp de pienoinen pettymys


Muistatko kun hehkutin tässä taannoin Pomp de Luxin uutta kevät/kesä 2013 lastenvaatemallistoa? Olin silloin päättänyt olla kerrankin se aikainen lintu, joka varmasti nappaa madon, mutta kuinkas mulle kävikään... Kaiken maailman kiireessä tilauksen teko venyi muutamalla viikolla ja silloin kaikki tyttöjen ihanuudet olivat jo loppuunmyyty. Siis täh? Loppuunmyyty! No voi sun sanonko mikä!!

Onneksi löytyi kuitenkin meidän 10veelle kauniita arkisempia vaatteita, kun ne juhlavammat oli jo postitettu muille. Olen tyytyväinen hinta-laatuun, ainakin nyt ennen pitoa ja pesua. Lyhythihaisia käytetään meillä talvisaikaan pitkähihainen alla, joten nämä eivät ole kesäkausivaatteita pelkästään. Saatiin täydennettyä vaatevarastoa, kun niitä pieneksi jääneitä vein just muutaman ison pussillisen kirppikselle.











Kyllä nää lapset kasvaa!
Voi kun itse vaan pienenisi, toivoo täällä nimimerkki 
"Muutaman Mignonin jälkeen on taas hyvä ottaa vähän tiukempi linja syömisten suhteen" 
eli Riikka ;)


PS. Huomasin, että jokunen uusi lukijaksi kirjautunut ja fb-tykkääjä on tullut mukaan <3 Tervetuloa ihanat ihmiset!


maanantai 1. huhtikuuta 2013

Terassikauden avajaiset














APRILLIA, APRILLIA!

Ei meillä nyt aina tältä näytä terassilla talvisaikaan ;D



Toissapäivänä kannoin terassille mukavan tuolin auringossa istumista varten, kun meidän ulkohuonekalut ovat vielä varastossa, ja siitä se idea sitten lähti. Miksei samalla sisustaa pieni interiööri, joten kannon ulos vähän muutakin. Oli hauska nauttia kuppi kahvia ja selailla vanhoja keväisiä sisustuslehtiä pienessä ulko-olohuoneessani. Kuvasin muuten vasta sitten, kun aurinko oli jo mennyt ja  pesin kupinkin kuviin, tunnustan, aika lavastettuja kuvia, mutta hauskaa oli vähän leikkiä kuvausstailaajaa ;D

Odottelin mielenkiinnolla miten meidän viime keväänä rakennettu siperianlehtikuusiterassi harmaantuu ensimmäisen talven aikana ja tuossa näkyy jo tulos. Nythän puu on vielä kostea, joten ilmeisesti se vaalenee kesän aikana, luulisin... 



                                              

Tässä kurkistus viime kevään terassikauden avajaisiin, kun terassi oli juuri valmistunut. 
Noin vaaleaa toi puu oli silloin, mutta sehän jo kesän aikana alkoi harmaantua pikku hiljaa.


Aurinkoista aprillipäivää toivottelee
Riikka :)


PS. Täällä käy tilastojen mukaan paljon teitä lukijoita ja googlailijoita, sydämellisesti tervetuloa <3 Klikatkaahan itsenne lukijoiksi ja facebook -tykkäjiksi, niin saatte uudet jutut aina tuoreeltaan!!




sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäisaamu









Täällä aloiteltiin pääsiäissunnuntai suklaisella aamupalalla.

Kumpi on sun suosikki, Mignon vai Kinder?


No, nyt on ainakin tarpeeksi energiaa lähteä kohta käymään huvilalla,
viimeiset puoli kilometriä kun saa kävellä näin talvisaikaan.

Sokerihumalassa,
Riikka ;)

Huomasin just, että nythän käännettiin kelloa tunti eteenpäin,
joten mun Mignon meni jo ihan lounaasta...




perjantai 29. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen kotoillen










Huuda HEP, jos vietät pääsiäistä kotosalla :) Meidän pääsiäissuunnitelmat meni uusiksi, eikä lähdetykkään huvilalle. Miehen polvi on vihoitellut jo pari viikkoa ja nyt se äityi tosi pahaksi. Turvonnut ja todella kipeä. Katsotaan tilanne uudestaan huomenna, ja mennään sitten muutamaksi päiväksi, jos kipu sallii. Tai pyörähdetään vaan päiväseltään.

Onhan tää ihanaa "vaan" olla kotonakin :D Ollaan Miehen kans ehditty miettimään monta uutta projektia, ihan intona, vaikkeivat toteutuisikaan. Haaveilukin on kivaa. Ollaan mietitty jotain huvimajaa tai viherhuonetta pihalle (mut ei mitään kasikytlukusta hökötystä ;), jotta näin keväällä ja syksyllä olis suojaisa istumispaikka, sillä meidän piha on osoittautunut aika tuuliseksi. Siellä vois olla avotakkakin lämpöä tuomaan...

Muutamia irtonaisia ajatuksia (luentomuistiinpanojen muodossa):
- Ostin pääsiäiseksi sen tavanomaisen valkoisen tulppaanikimpun sijasta monivärisen. Laitoin ne vaihteeks korkeaan maljaan, vaikka Aalto-vaasi on kyllä edelleenkin mun suosikki tulppaaneille. Taitoin lehdet vekille, niin kukat pääsevät paremmin esille.

- Pioneerin kaiutinvekotinkin sopii ihan mukavasti ruokahuoneen sivupöydälle, mun silmä on jo tottunut tuohon möykkyyn. Valintaperusteena oli se, että on Mac-yhteensopiva. Saadaan musat kuulumaan iPhonesta ja iPadistä.

- Huomenna täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla virvotaan, joten pääsee meidän 3veekin påskhäxana serkkujensa kanssa naapurustoa kiertämään kun ei olla huvilalla (meidän 10vee on tänä pääsiäisenä äitinsä perheen kanssa, joo eikä siis enää "meidän 9vee", kun hänellä oli viime viikolla isot 10v-synttärit :)

- Ja mullahan alkoi sisustusartesaaniopintojen loppuunsaattamiseksi 10 kuukauden opintovapaa, hurraa, joten ehkä tää egomartta ehtii nyt kirjoitella pidempään ja postailla enemmän ;D


Mutta siis se pointti oli, että iloista pääsiäistä teille kaikille ihanat lukijat ja blogikamut, 
Riikka :D



keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Keväinen kattaus







Viime sunnuntaina katoin pöytään keväisiä värejä, kun ystäväperheemme tuli kahville.





tiistai 26. maaliskuuta 2013

Ruokahuoneen harmaa piristys












Ruokahuoneeseen löytyi alesta harmaa vakstuuki, kuten äidinäidilläni eli mammalla oli tapana nimittää vahakangaspöytäliinaa. Se on mukavan tuntuinen, kangasmainen, Vallilan mallistoa.


Tää harmaa piristää ainakin mua ;D
Entä sua?


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...