torstai 31. tammikuuta 2013

Nurkassa









Pikkunurkka eteisoven vieressä sai nirunnarun- ja paperinkeräystehtävän.



Onko muuten kenelläkään kokemuksia pattereiden peittämisestä jollakin säleiköllä..? Tai vinkkejä tyylikkäistä patterinpeittoratkaisuista..? Täällä kaivattaisiin APUA! Pitää varmaan googlata...

Tuossa ylimmäisessä kuvassa näkyy se ongelmakohta, patteri pitäisi saada piiloon. Olen muutaman vaihtoehdon nähnyt puutavaraliikkeessä, mutta ne eivät oikein tämän sisustajansilmää miellyttäneet, olivat jotenkin aika 80-lukuset, voisiko sanoa jopa Dallas-tyyliset. Voishan sellaiset vaikka teettääkin, jos hyvän idean saisi raapustettua paperille. Meillä on jo muutenkin kotona puusepällä teetettyjä ratkaisuja, joten luottotekijä löytyisi omasta pikkukaupungista.


Mä en ole saanut sitä Polyvore -haastetta vieläkään tehtyä, joten vaatekaappini ovet pysyvät ainakin vielä toistaiseksi kiinni ;D Mulla nousee jotenkin rima, ja haluaisin oppia sen "ohjelman" käytön ja nähdä ne kaiiiikkki miljuuna vaate/kenkä/laukku/hattuvaihtoehtoa (joista kootaan sitten oma kokonaisuus) ennenkuin päätän. Tää on niin mua, tunnustan, koettakaa kestää! Enkä mä edes tiedä, kiinnostaako täällä ketään mitä mulla on päällä kun sisustan..? :D




Apua kaipaillen,
Riikka :)




keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Marmoria, meillä?







Viimekertainen kirppiskierros oli tuloksekas, mukaan tarttui painavaa tavaraa eli marmoria. Jotenkin se viileän valkoinen kivipinta, jossa harmaat juovat kurvaili, sai mun katseen kääntymään kaiken sen tavarapaljouden keskellä.

Kirjoittelin tammikuun alussa Sisustustrendit 2013 -postauksessani, klik, tästä marmorin trendiarvon noususta, joten enpä olis uskonut että 1 euro olis sitten markkina-arvo vaasille ja 1,50€ juustoalustalle marmorikahvaisen veitsen kera ;D Enkä olis uskonut vielä kuun alussa, että marmori pesiytyisi meillekin...

Onko teille kotiutunut jotain sellaista trenditavaraa, jota et olis ajatellut aiemmin teille päätyvän? Mieli muuttuu ja maku kans! Ja nyt mä todellakin tykkään tuosta mun mötikästä.

Koska mä ei ole kuitenkaan niin trendikäs, että olisin ostanut korallinvärisiä neilikoita leikkokukiksi noihin vaaseihin (koska en tykkää korallista, ainakaan vielä ;) niin ne saa toimittaa nyt kynttilänjalan virkaa ainakin vähän aikaa. Otin kristallimaljakon kaapista kehiin kans. Tulee noillekin yhdenkukanmaljakoille jotain käyttöä.


Nyt töihin! Energistä tiistaita sullekin!
Riikka


maanantai 28. tammikuuta 2013

Ja voittaja on...







...PIA!

No nyt saatiin tähänkin torppaan sen verran luonnonvaloa, että sain suoritettua yllätys-pika-arvonnan. Tämä on siis eri juttu, kuin se 60€ lahjakortin arvonta, siihen on vielä aikaa osallistua!

Hieman sekavan arpajaisohjeistuksen ja perinteisen lippulappuarvonnan jälkeen Hus & Hem -lehden nro 1/2013 voittaja on PIA, onnea onnea! Ja kiitos kaikille teille, jotka osallistuitte, olkoon onni myötäisempi seuraavalla kerralla! Pia, laitathan osoitteesi tulemaan facebookin yksityisviestinä, www.facebook.com/sisustus-inredning. Ilmoitathan, jos et viestiä saa lähetettyä. Onnea vielä kerran!


Mun työpöydällä on käsittelyssä eteisaulan odotustilan suunnitelmat, 

Mukavaa viikonalkua kaikille!
Riikka


PS. Mä lupaan, että seuraavalla kerralla nää arvontaohjeet ovat yksiselitteisemmät, soriiii! Sain läheiseltä taholta, kiitoS <3, hieman palautetta, ettei oikein pysy perässä, että mistä arvonnasta on kyse ja miten mihinkin osallistuisi, niin jättää sitten osallistumatta kokonaan :D Tää on tätä yksivuotiaan (blogin) kävelemään opettelemista, välillä pää kolahtaa pöydän reunaan. Siitä oppii.


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Pika-arvonta päättyy tänään!




Vielä on puoleen yöhön asti aikaa osallistua pika-arvontaan, tästä arvontaohjeisiin, klik!

Ja se yllätyspalkinto näkyy kuvassa, eli kotoisasti Hus Hemmettiin -lehden irtonumero 1/2013 :D

Ja tämä palkinto ei todellakaan ole sponsoroitu, ihan omasta pussista, 
sillä tajusin ostaneeni kaksi saamaa lehteä noin viikon välein, kun en sitä ekaa ehtinyt lukemaan.
... ei taas mennyt niinkuin Str... 
Täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on noi naapurimaan lehdet hyvin edustettuina, joista mä tykkään, saa samalla vähän harjoitusta sisustussanastoonsa!


Nyt kaikki kilpasille, sillä voittomahdollisuudet saada tätä pakkoruotsia kotiin on aikas hyvät!
Riikka ;)



Työpöytä


...eli ruokapöytä, askartelupöytä, leivontapöytä, muovailuvahapöytä, 
ompelupöytä, vesivärimaalauspöytä, tuunauspöytä, lehtienlukupöytä, you name it...


Rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tehtävää, kun työhuoneet eivät ota valmistuakseen. Työhuoneita on kaksi, toinen täällä sisällä ja toinen ulkorakennuksessa. Ne ovat niiiiiin kamalassa kunnossa, etten niistä kehtaa edes postata kuvia :D

Yksi syy siihen, miksi työhuoneet on ja pysyy kaaoksessa on se, että keksin kaikenlaista muuta kivaa tekemistä, kuten nyt tää Polyvore -haaste, johon saisi uppoamaan vaikka useamman vuorokauden... En sitä saa valmiiksi tänään, vaikka lupasin, kun nuo eläintarhan eläimet alkavat valloittamaan tätä pöytää ja niiden pieni hoitaja haluaa leikkiseuraa. 

Iloista sunnuntaita,
Riikka

lauantai 26. tammikuuta 2013

Sivupöytä


...päivänvalossa...






...ja iltavalaistuksessa...





Vielä on jäänteitä joulukoristeista siellä täällä, mutta olen nimennyt ne uudelleen, ne ovat nyt talvikoristeita :) Raivataan kaikki pois sitten kun saan kevätinnostuksen selaamalla ison kasan noita vanhoja keväisiä sisustuslehtiä. Olen tätä joskus aiemminkin täällä pohtinut, että miten käy tulevaisuudessa perinteisten sisustuslehtien suosion, kun netistä saa ilmaiseksi sisustusvinkkejä vaikka kuinka paljon? Luuletko sinä, että lehdet katoavat? Minä ollen niin perinteinen, että tykkään lehdistä, ja ostan niitä paljon. Siis paljon.

Niin paljon, että niistä riittää muillekin, vink vink huomiseen yllätys-pika-arvontaan... Vielä ehdit osallistua, klik!

Meillä on tänään pitsailta lasten serkkujen kanssa. Onni on, että lasten serkut, yhteensä viisi isänsä puolelta, asuvat kaikki vain muutaman kilometrin päässä tässä pikkukaupungissa. Mulla oli tehtävänä se haastekin vaatetukseni peruselementeistä, siispä sen kimppuun sillä välin kun Mies on hiihtämässä ja lapset leikkivät sulassa sovussa vintissä. Ja sitten myöhemmin vähän turhan roinan poistamista varastosta suoraan kirppispöytään, lohta lounaaksi, 9veen sählyä, ulkoilua ja oleilua :)

Eiköhän siinä ole yhdelle lauantaille tarpeeksi puuhaa,
Riikka


perjantai 25. tammikuuta 2013

Miksei aina vois olla...







Perjantai. Mistä viikonpäivästä sinä tykkäät eniten?

Tänä viikonloppuna kasaan kaikki viimekeväiset sisustuslehdet yhteen pinoon 
ja alan jo hieman makustella kevättä.




Sain inspiroivalta IMAGE black and whitelta hauskan haasteen postata garderobini sisältöä, aion sen tehdä (toivottavasti) tämän viikonlopun aikana. Onneksi apuna saa käyttää Polyvore-sivustoa, onko se sinulle jo tuttu?







Mutta nyt katsomaan koko perheen voimin The Voicea, se on meidän suosikki :)
Ihanaa viikonlopun alkua sinulle!
Riikka


maanantai 21. tammikuuta 2013

Uudet toimitilat


Asiakkaani, jolle olen tehnyt sisustussuunnitelmat kahteen aiempaan kohteeseen viimeisen vuoden aikana, hankki uudet upeat toimitilat. Kiitollisena otin vastaan tämänkin sisustushaasteen. Tila inspiroi, vai mitä?










Väliseiniä on luvassa, jotta tilaan saadaan kaksi vastaanottohuonetta. Myös ison välinevaraston paikka on suunniteltu. Keittiö siirretään rakennuttajan aiemmista suunnitelmista poiketen tuohon pieneen huoneeseen, kuvissa alla. Se palvelee paremmin asiakkaani tarpeita tilankäytön suhteen. WC - ja sosiaalitilat ovat keittiön viereisessä huoneessa, ne eivät näy kuvissa.




Keittiöstä ei isoa tule, muttei tarvitsekaan (puolet pinta-alasta näkyy kuvassa alla). Se pitää vain suunnitella huolellisesti.






Klikkaa tästä aiempaan postaukseen viime kevään projektista. Sen toisen sisustuskohteen toteutus jäi syksyllä puoliväliin, kun tämä uusi toimitila tuli mahdolliseksi, siksi en siitä postannut juttua.

Sisustuksen värimaailma pysyy samana kuten aiemmissa kohteissa eli iloista harmaata, mustaa ja valkoista :D Oranssia ei kuitenkaan ole suunnitelmissa aksenttiväriksi, mutta jotain pirteää kuitenkin...


Inspiroivaa viikonalkua toivotellen,
Riikka



PS. Mä en ole koskaan postannut sellaista inspiraatio-idea-kollaasia, jossa olisi useampia kuvia huonekaluista, valaisimista ja tekstiileistä, joita sisustussuunnitelmissani aion käyttää. Luulen, että tämä blogissani käyttämä harmaa tausta estää sen, sillä jokaiseen tuotekuvaan tulee mustat kehykset, enkä saa niistä hienoa kollaasia kun kuvat ovat omissa bokseissaan... Täytyypä ehkä yrittää kuitenkin kokeilla joskus...




sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Jos voittaisin 60€...


meneillään olevassa  lahjakortin arvonnassa (klikkaa ja osallistu!) niin valitsisin Sisustus Carenan webshopista meidän huvilalle...


Paola Suhosen Jalo Helsingille suunnitteleman optisen Lento-palovaroittimen ja tyylikkään sammutuspeiton (kuvat valmistajan).














Nämä minä valitsisin tänään, huomenna ehkä jo jotain muuta, koska


verkkokaupan valikoimat ovat niin laajat, että valinnan vaikeus iskee :D 



Itse en tietenkään tähän blogini arvontaan osallistu, joten voisin laittaa tilauksen menemään, koska nyt saa tilattua ilman postituskuluja!

Muistathan, että te blogini lukijat saatte verkkokaupasta kaikki tilaukset ilman postituskuluja 10.2. asti, KOODI: SISIN
(Ohje: Klikkaa mieluiset tuotteet ostoskoriin, klikkaa kassalle painiketta, syötä alekoodi "sisin" alempaan kenttään ja paina päivitä, niin alennus lasketaan, mene vasta tämän jälkeen eteenpäin laskutavan valintaan.)




MITÄ SINÄ VALITSET, kun voitat 60€?!?

Kerro minkä tuotteen tai tuotteet sinä tilaisit verkkokaupasta 
ja jätä vastauksesi tuohon kommenttilaatikkoon.

Sunnuntaihin 27.1. vastanneiden kesken luvassa pieni bonus-yllätys-arvonta!!
Jos vastaat anonyymisti, niin laita nimimerkki!
Ja muista käydä katsomassa, jos olet voittanut pienen yllärin :) 


Mukavaa sunnuntaita ja arvontaonnea toivotellen,
Riikka




lauantai 19. tammikuuta 2013

Pyrypäivä & Photoshop


Pohjanmaalla pyryttää. Me ollaan karanteenissa. Meidän 3vee on lievässä vatsataudissa, joten peruttiin kaikki ystäväperheiden tapaamiset tältä viikonlopulta, ikävä teitä ystävät! Onneksi on blogi, niin voin vuodattaa tänne tämänpäiväiset tuotokset. Mihinkään pitkäjänteiseen, kuten meneillään olevan ison sisustusprojektin suunnitteluun, ei ole aivokapasiteetti tänään riittänyt, mutta kokeilin ekaa kertaa elämässäni oikeaa kuvankäsittelyohjelmaa, wow, mitä edistystä tähän bloggaamiseen! 

Latasin ilmaisen Photoshop Express   -kuvankäsittelyohjelman ja kokeilin...





...ja sitten mopo karkasi lapasesta...



...eli ensimmäinen kuva on tänään ikkunan läpi ottamani kuva meidän ulkorakennuksesta (joo, en ole käynyt ulkona koko päivänä ja sen huomaa), ja toinen kuva on mun pään sisältä ;D


Päätän raporttini meiltä tähän, iloista lauantai-iltaa sinnekin!
Riikka



torstai 17. tammikuuta 2013

Suuria paljastuksia


Sain Maikkila -blogin ihanalta Maikilta tunnustuksen kauniista blogista, suurkiitos darling <3, ja haasteen jonka tarkoituksena on jakaa kahdeksan paljastusta teidän lukijoiden kanssa ja sen jälkeen antaa tunnustuksen jatkaa matkaansa eteenpäin kahdeksalle kauniille blogille.

Kepeän hauska haaste - not! :D Minä mietin pitkään mitä ihmeen suuria paljastuksia lähtisin vuodattamaan teille, ja päädyin näihin ei nyt niin kovin suuriin tunnustuksiin:





Paljastus 1. Aloitin blogin pitämisen siksi, että siivoaisin ja järjestelisin paikkoja täällä meillä kotona useammin, kun motivaattorina olisi sitten saada kuvattua niitä siistejä sisustuskuvia. Tai vaihtoehtona olis ollut aloittaa Kodin kaaos -niminen blogi (voisin siihen nimeen kyllä vaihtaa vieläkin, olisi helpompaa löytää kuvauskohteita ;) Lapsiperheessä lelut valtaavat kaikki tyhjät tilat alle aikayksikön, ja niin saakin, kun lapset ovat pieniä! Mutta voin kyllä ottaa teidän vinkkejä vastaan siitä, miten teillä lelut pysyvät kurissa!




Paljastus 2. Tunnustan etten ole mikään kätevä (arki)emäntä, eli ei mene homma niinkuin Strömsöön keittiössä. Arkiruokana on usein pastaa tomaattikastikkeessa eli ylikypsiä makarooneja ketsupilla (ja nakeilla). Juhlaruoat ja leipominen aktivoivat aivojani enemmän. Siivoamisesta tykkään vaan siihen asti kun niitä paikkoja järjestellään, imuroidessa tulee tuskanhiki, oikeesti.


Paljastus 3. Jatkona tuohon edelliseen nyt se suuuuuri paljastus, jota ei tiedä edes moni meidän perhetuttu eikä kyläläinen: meillä käy siivooja joka toinen viikko. Oho! sanoo siellä nyt joku, mä kuulen tänne asti :D Se on suomalaisessa kodissa vähän tabu-aihe, päästää kotiinsa joku vieras, jolle maksaa niin arkisesta asiasta kuin siivoamisesta, jonka jokainen osaa tehdä itsekin. Meille tää järjestely on kuitenkin toiminut mahtavasti ja voin suositella muillekin! Meidän perheen aikuisten arkipäivistä menee yhteenlasketusti 4 tuntia autossa istumiseen ja Miehellä on usein työmatkoja, joten voit kuvitella ettei perhe-elämästä ja yhdessä puuhaamisesta halua tinkiä yhtään enempää. Nyt siellä joku sanoo, että kyllähän perhe voi siivota yhdessä. Totta, ja niin meillä tehdäänkin, kodin järjestelemiseen osallistuvat kaikki 3veestä lähtien ja imuria käytetään kyllä väliviikoilla, joten lapset oppivat siivoamaan ja pesemään vessat. Sen suuremman siivoamisen jätämme sitten ilomielin ammattilaiselle ja lähdemme pesueen kanssa vaikka uimahalliin.

Noi ensimmäiset kolme paljastusta näköjään kaikki liittyivät siivoamiseen ja kodin siistinä pitämiseen. Pitäisköhän mennä terapeutin sohvalle analysoimaan tuota suhdettani imuriin :D




Paljastus 4. Olen jäänyt koukkuun Nescafeeseen aamuisin, iPadiin päivisin ja unilääkkeeksi illalla väärinkäytän kaiken maailman tositeevee sarjoja, jotka kertovat miljonääriäideistä ja seurapiirileideistä rapakon takana. He näyttävät superkauniilta luksustaloissaan ja haukkuvat törkeästi toisiaan, siis ne amerikkalaiset, ei ne ruotsalaiset, naapurimaan kasvatit osaavat olla sivistyneitä. Nollaa hyvin aivot syvällisemmän erkkaopetyöpäivän päätteeksi. Mitä sä käytät unilääkkeeksi vai painuuko luomet heti yhteen kun pää kolahtaa tyynyyn? Tää oli häpeällinen tunnustus, haluaisin niin voivani todeta lukevani iltaisin joko Finlandia-ehdokkaita tai The Times `ia ja katsovani vain Yle Teemaa ja olla tosi älykkö ;D


Paljastus 5. Olen enemmän suunnittelija kuin toteuttaja omissa nurkissamme. Sisustusartesaaninahan mulle voi kuulua asiakastöissä sekä suunnittelu että toteutus niin sovittaessa. Meidän kodin sisustussuunnitelmat ovat jo ehtineet vaihtua moneen kertaan, ennen kuin toteutusvaiheeseen on edes päästy. Ja DIY-suunnitelmistani saisi aikaiseksi paksun kirjan, ainoastaan ne kuvat toteutuneista projekteista puuttuisivat, joten en taida saada kustantajalta sopparia pelkkään tekstiä sisältävään ideaoppaaseen... Osasyynä toteutuksen puutteeseen on tietysti iki-ihana saamattomuus, laahustava laiskuus, mairea mukavuudenhalu ja ainainen ajanpuute näinä ruuhkavuosina. Ehkä sitten eläkkeellä, vai kuinka? :D Ja muille kun suunnittelen, niin saan suunnitelmat valmiiksi sovitusti, ei ongelmaa. Miten ne sanonnat taas meni: "Sisustussuunnittelijan kodilla ei ole verhoja" ja "suutarin lapsilla..."




Paljastus 6. Olen wannabe-eko ja material girl, blingbling-harakka, tunnustan. Ja rakastan yksityisautoilua, hyi häpeä minua! Olis mahtavaa kun biojätteet sais oman pihan perälle kompostiin ja keittiöpuutarhassa kasvaisi sitten luomukaikkeaihanaa omin pikku kätösin kasvattamaa ja lasten kanssa kerättäis sitten sato talteen, mutta lue toi seuraava...


Paljastus 7. ...eli en ole hääppöinen puutarhuri enkä myöskään viherpeukalo ruukkukasvien suhteen, vaikka niin hirveästi haluasin olla, eli ei mene niinkuin Edenissä. Saan hengiltä helppohoitoisemmatkin lajit joko ylikastelulla tai kuivaamalla kasvit kuoliaaksi. Kukkapenkkini vaatisivat ammattiapua. Ainoastaan tulppaanit, jotka eivät tarvitse muuta kuin multaa, kukoistavat keväällä.


Ja lopuksi surkuhupaisa paljastus nro 8. Mulla ei ole kahdeksaa blogikaveria, joille tätä haastetta lähettää eteenpäin :D Eli en ole ehtinyt tutustumaan ja kaverustumaan muiden blogien pitäjien kanssa vielä tämän ensimmäisen blogivuoteni aikana, mitä kai muut bloggarit tekevät. En ole ehtinyt muiden hienoja blogeja lukemaan, hyvä kun postauksia olen ehtinyt raapustamaan tänne omaan nöyrään tuotokseeni. Ihan hyvä siinä mielessä, etten varmaankaan olis omaani aloittanut, jos olisin tajunnut silloin kuinka upeita ja "ammattimaisia" blogeja sitä bittiavaruudesta löytyy. Ja pitäisi kai ensin opetella tuon kameran käyttö, ostaa jalusta ja parempi objektiivi lähikuvia varten, niin voisi kohottaa tämänkin postauksen tasoa :D


Mutta ei hätää, sillä on mulla ainakin yksi ilmoittautunut blogikaveri ihanan Maikin lisäksi, ja haaste lähtee eteenpäin viimeviikkojen uudelle tuttavuudelle, aivan ihastuttavan mustavalkoiselle blogille eli



Ja uskaltaudun heittämään haasteen myös kolmelle muulle kauniille blogille eli





Toivottavasti haaste jatkaa näin matkaansa eteenpäin!

Ja haastan sinut lukijani kertomaan yhden paljastuksen itsestäsi
tuohon kommenttilaatikkoon alla, muuten ei o reilua :D

Paljastettuna, muttei nakuna, 
Riikka





keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Paras citykumppari: Lacrossen nilkkuri


Nyt ei kyllä ole kumpparikelit, kun pakkanen paukkuu nurkissa, mutta huomasin tuossa selaillessani Sisustus Carenan webshopin monipuolisia tuotteita, että heillä on myynnissä Lacrossen citykumppareita.

Ostin nuo kuvan pirteän pinkit+mintut -salmiakkikuvioiset jo viime keväänä Levin reissulla (herkullinen minttu ei oikein erotu kuvassa, eli noi vaaleammat alueet). Nilkkurit ovat aivan ihanan pehmeät jalassa! Olen käyttänyt niitä koko viime kesän ja syksyn, ihan kuivankelin kenkinäkin, niin mukavat ne on. Me ei kylläkään asuta missään cityssä ;)




Muistuttelen, että arvonta blogini tulevan 1-vuotispäivän kunniaksi on käynnissä,
klikkaa tästä ja osallistu 60€ arvoisen lahjakortin arvontaa Sisustus Carenan verkkokauppaan!
Kiitos Sisustus Carenalle yhteistyöstä!




Tällain talvella käytän Uggeja, jäin niihin koukkuun pari talvea sitten, ainoat kengät joissa jalkani pysyvät lämpiminä. Ja niin helpot vetäistä jalkaan. Mutta hieman liukkaat... Onko sulla suosikkipopoja?


PS. Sain Maikkila -blogin Maikilta <3 tunnustusta kauniista blogista, KIITOS ihana, ja haasteen tunnustaa teille lukijoille kahdeksan asiaa :D Täällä mietin kuumeisesti, mitä julkeaisin tunnustaa, joten postaus on vielä kesken, lupaan sen huomiseksi... Käykää ihmeessä kurkkimassa Maikin kaunista blogia, klik!


Kumpparikelejä odotellessa!
Riikka


maanantai 14. tammikuuta 2013

Makuuhuoneen tapetti




Eco Decorama 84007

Huuda hep, jos sulle(kin) on iskenyt vuodenvaihteen jälkeen kodin uudistus- ja sisustusvimma? Tää taitaa olla noroviruksen kaltainen epidemia, jonka tartuntavoima on samaa luokkaa. Onneksi olo sentään on parempi ;)

Kun kuulee kavereiden saaneen järjestystä vaatehuoneeseen tai estetiikkaa eteiseen tai uudet tapetit makuuhuoneeseen, niin sitä alkaa viimeistään silloin haaveilla ja suunnitella jotain uudistusta omiinkin  nurkkiin.

Aina ei tarvitse edes toteuttaa suunnitelmiaan, pelkkä sisustuksellinen päiväunelmointi välillä virkistää! Eikä ilmeen uudistamiseen tarvita ihmeitä, verhojen vaihto ja muutama koristetyyny tekevät jo ison muutoksen, kaikilta meiltä kun ei löydy kätevää remonttireiskaa tai tapettitiinaa omasta takaa.

Nuo kuvat ovat vanhempieni makuuhuoneesta, jonka suunnittelin heidän kesällä valmistuneeseen Muurametaloon. Tapetti on Eco Decorama 84007. Se on mielestäni tyylikäs ja rauhallinen tapetti makuuhuoneeseen, vaikka siinä on kuitenkin eloa ja kuvioita. Suosittelen, jos sulla on tapetointiaikeita makuuhuoneen puolella ja tällainen värimaailma hakusessa.

Jos kiinnostuit enemmän suunnittelemastani Muurametalon sisustuksesta, sitten vaan klik tästä!


Iloista viikonalkua!
Riikka

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Suklaa-vadelmamoussekakku





Viikonloppuisin on aikaa leipoa, jos on ;) Meillä ainakin tänä viikonloppuna järjestellään uudelleen 9veen huone vintillä ja siirrellään pöytiä huoneista toiseen. Ja hiihtämäänkin olisi kiva ehtiä ja jääkiekkomatsiin. Ja 9veellä on sählyturnaus huomenna, joten leipominen jää toiseen kertaan.

Mutta jos sinä ehdit leipoa, niin tässä on kakku, jolla saat kahvivieraiden suut hymyyn! Kakku on sen verran monivaiheinen, ettei sitä tule tehtyä ihan joka juhliin, mutta kun haluat tehdä yhden paremman tarjottavan pöytään, niin silloin kannattaa nähdä vähän ylimääräistä vaivaa vieraiden tähden. Helppohan tämä ohje on, jos vain liivatteen käyttö on tuttua. Tiskiä vaan tulee useampi kippo. Tee kakku jo edellisenä päivänä, jotta se ehtii hyytyä kylmässä. Ohje on Kotivinkin Jouluherkut -lehdestä vuodelta 2008, eli kakku on ollut jo pidempään meidän perheen suosikki :)


SUKLAA-VADELMAMOUSSEKAKKU
8 (-10) hengelle

Pohja
2 luomukananmunaa
3/4 dl sokeria
3/4 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostutukseen 1/2 dl vadelmamehua

- Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Vuoan koolla voit vaikuttaa kakun korkeuteen ja riittoisuuteen: koko 24 on keskiverto, koolla 26 saat matalamman ja riittoisamman kakun.
- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita jauhoseos munavaahtoon.
- Paista alatasolla 175 asteessa n. 15 min. Jäähdytä pohja.
- Kostuta jäähtynyt pohja vadelmamehulla.

Täyte 1: Vadelmamousse
4 liivatelehteä
200 g pakastevadelmia
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta (Valion on paremman makuista kuin Floran)
1 dl sokeria
3 rkl vadelmamehua liivatteiden sulattamiseen (itse käytän 1/2 dl, jotta kylmät liivatteet varmasti sulavat mehuun)

- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 min niin että ne ovat kokonaan vedenpinnan alapuolella.
- Sulata vadelmat mikrossa. Voit säästää osan vadelmista koristeluun. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella (mä vaan kyllä survon ne lusikalla soseeksi :)
- Vatkaa vanijakastike vaahdoksi ja sekoita joukkoon vadelmasose ja sokeri.
- Kuumenna vadelmamehu mikrossa (ihan kiehuvaksi on välillä lipsahtanut), puristele liivatteista vesi pois ja sulata ne yksi kerrallaan hitaasti mehuun. Varmista, ettei liivatteet jääneet klönteiksi, sillä silloin kannattaa tehdä liivatemehu uudelleen, koska klöntit eivät ole kivoja kakussa...
- Sekoita liivatemehu nauhana vadelmaseokseen.
- Jätä kulho hetkeksi pöydälle ja tee suklaamousse, sillä se kaadetaan ensin kakkupohjan päälle!

Täyte 2: Suklaamousse
3 liivatelehteä
150 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl vadelmamehua liivatteiden sulattamiseen

- Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen n. 5-10 min niin että ne ovat kokonaan vedenpinnan alapuolella.
- Sulata suklaa vesihauteessa tai todella varovasti mikrossa.
- Vatkaa kerma ja sokeri vaahdoksi ja lisää suklaa kermavaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
- Kuumenna vadelmamehu mikrossa (ihan kiehuvaksi on välillä lipsahtanut), puristele liivatteista vesi pois ja sulata ne yksi kerrallaan hitaasti mehuun.
- Sekoita liivatemehu nauhana suklaaseokseen.
- Levitä suklaamousse pohjan päälle (siis pohja on edelleen irtopohjavuoassa, sitä ei oteta sieltä pois :)
- Levitä vadelmamousse suklaamoussen päälle.

Kakku on nyt valmis jääkaappiin. Peitä kakku elmukelmulla. Sen tulee hyytyä vähintään neljä tuntia. Teen kakun aina vuorokautta aiemmin, niin maku on herkullisempi. Koristele kakku vadelmilla, suklaakarkeilla tai -rouheella ennen tarjoilua. Kuvassa on meidän perheen lempikarkkeja eli Polly -karkkeja.

Mums, sitten vaan taistelemaan siitä viimeisestä palasta ;)
Herkullista lauantaita,
Riikka

lauantai 12. tammikuuta 2013

Kelomökki














Tässäpä niitä kuvia meidän Levinreissun majapaikasta. Kelo on kyllä hienon näköistä, varsinkin kun yksityiskohdat olivat mökissä taidokkaasti tehty. Nuo saunan lamput esimerkiksi oli tehty käsityönä ohuista kelorimoista. Ja kaikki lattia-, ikkuna- ja ovilistat joka huoneessa olivat keloa. Me kyllä viihdyttiin ne muutamat päivät!


Tällä kuluneella viikolla olen ollut sisustusartesaaniopinnoissa, viikko on ollut mielenkiintoinen. Meillä on ollut aiheena, nykyään taas arvoonsa nousseet, ryijyt sekä nahka ja turkis. Laitanpa tännekin myöhemmin kuvia niistä viritelmistä ;)


Nyt olisi edessä viikonloppu, onko sulla (sisustuksellisia) suunnitelmia?
Mulla on vähän sellainen tunne, että meillä muutama pöytä vaihtaa taas paikkaa. 
Kun kuusi kannettiin pihalle niin mulle tuli sisustuksellinen tyhjiö, 
ja sitä yritän nyt täyttää, ihan konkreettisesti :)
Riikka



torstai 10. tammikuuta 2013

Lapinreissu



Kerroinkin ennen joulua, että piipahdimme itsenäisyyspäiväviikonloppuna Levillä. Sää suosi meitä, vaikka pakkasta oli luvattu huikeat -25, pysytteli mittari kiltisti noin -15 asteessa. Se ei ollut paha ollenkaan, ilma on jotenkin kuivempaa, niin se ei tunnu niin kylmältä.













Majoituimme kelomökkiin, ei kuitenkaan tuohon kuvan Taalonkotaan... Mökki oli saunaa ja vessaa myöten tehty jykevistä kelohirsistä. Kunnon Lappi-tunnelma oli siis taattu. Onko Levi sulle tuttu paikka? Tykkäätkö ollenkaan käydä Lapissa? :)

Laitan kuvia mökistä huomenna, nyt keittämään lihakeittoa joulukinkusta, joka äitini avustuksella pilkottiin pieniin kuutioihin kinkkukauden loputtua. Pakastin kuutiot annospusseihin ja olen kiitollinen kun viitsimme tehdä sen, itse olisin varmaan nakannut kinkunraadon kaatopaikalle, en ole kovin kätevä emäntä mitä tulee kinkun käyttöarvon tunnistamiseen tapaninpäivän jälkeen.

Joko muuten osallistuit 60€ lahjakortin arvontaan?!
Katso ohjeet sivupalkista!

Sisustus Carenalla on paaaaljon hienoja sisustus- ja lifestyletuotteita, joten kannattaa käydä tutustumassa  verkkokauppaan jo ennen kuin lahjakortti on sinun :) Klikkaa tästä!

Kohtahan on jo viikonloppu!
Sitä odotellessa,
Riikka


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...